Oi ihana lokakuu...
Töitä on ollut vähän vähemmän nyt, ei kuitenkaan niin paljon vähemmän kuin oletin. Tai no, kyllähän niitä saisi enemmän olla, paljon enemmän. Työnantajalta tuli viestiä, että loka-marraskuu on tosi hiljaiset, ettei tarvitse ihmetellä kun ei vuoroja tule samaan tahtiin kuin kesällä ja alkusyksystä.
Tykkään kuitenkin tehdä kassa- ja hyllytystyötä. Ihmisten kanssa on kiva olla tekemisissä, varsinkin jos ovat hyvällä tuulella ja heittävät läppääkin. Pari miinusta tässä kuitenkin on; radiopuhelimien käyttö ja kännykän kyttääminen työvuoroista kilpaillen tyyliin kuka ensin ehtii varaamaan. Omien hermojen takia tarvitsisin työpaikan, jossa tiedän edes pari päivää ennemmin moneen seuraavana päivänä menen ja että työviikot on täynnä. On aika ahdistavaa vahdata puhelinta työvuorotarjousten toivossa ja huomata, että koska pyyhit vessassa pyllyäs, vuoro meni sen takia sivu suun. Ja juu, olen todellakin ottanut kännykän mukaan vessaan(kin) sen takia, etten missaisi työvuorotarjouksia. Ja silti missaan.
Me lähdettiin viime lauantaina mökille laittamaan vaunu talvehtimaan. Jäi vähän kesken, mutta pakko oli tulla kotiin, koska Velmalla oli tikkien poisto sovittu maanantaille ja mulla oli hyllytysvuoro klo 5-10. Palattiin sit tikkien poiston jälkeen mökille ajatuksena olla siellä parikin yötä, mutta palattiin tiistaina taas takaisin, koska mulle paukahteli työvuoroja, jotka halusin ehdottomasti varata ja tehdä. No, tärkeintä oli saada vaunu pestyä ja peiteltyä.
Laitoin pitkästä aikaa (pariin viikkoon) taas pariin työpaikkaan hakemuksen. Nyt vaan odotellaan (vastausta sähköpostiin, että valitettavasti valintamme ei kohdistunut tällä kertaa sinuun). Aika harva vastaa mitään. No, onhan noita muutama sata tullut jo laitettua tässä vuoden aikana. Olen kuitenkin iloinen, että on edes tämä keikkatyö, josta kuitenkin työnä tykkään vaikkei onnenkantamoinen aina anna mulle osumaa vuorojen suhteen.
Velman jalan paraneminen ei tietenkään mennyt kuin Strömsössä. Tikit aukes yhdestä kohtaa vähän etuajassa, jalka turposi, haava tulehtui ja nyt on toinen lääkekuuri menossa. On se kuitenkin paaaaaljon parempi jo kuin viikko sitten. Tykkään meidän kunnanell:eistä, Sannasta ja Arista. Ari on hoitanut meidän pikkupojat, Kaapon ja Simon, ja Sanna isot koirat, Reiman ja Velman. Hakametsään ei varmaankaan ikinä enää mennä, Ropsu hermostui ihan tyystin. Ja vaikken vanhoja halua pahalla muistella, niin edelleen olen pettynyt siihen, ettei leikannut lääkäri ollut kotiuttamassa Velmaa vaikka niin oli puhe.
Tiedättekö tunteen, kun odottaa jotain, mutta ei tiedä mitä? Mulla on sellainen olo. Kihisee ja kuhisee, pärisee ja surisee, ei pysty keskittymään oikein mihinkään. Jalkoja särkee, silmissä sumenee ja sydän hakkaa. No, jalkojen särky on seuraus levosta pitkän seisomisen jälkeen, silmien sumeus johtuu luultavasti siitä, että tarvitsisin jonkinsorttiset lasit ja sydämenhän kuuluukin hakata. Eli eikös tämä ole aika normaali olotila. No, mun levottomuus johtuu jännittämisestä, olen kova jännittämään kaikenlaisia asioita.
Ai niin, sain vastauksen kuulokeskuksesta. Mun prosessoreita ei päivitetä uudempiin. Tämä vastannut lääkäri – jota en muistaakseni ole koskaan tavannut – "tietää" näköjään ratkaisun (joka, yllätys yllätys, ei todellakaan toimi näin):
Tykkään kuitenkin tehdä kassa- ja hyllytystyötä. Ihmisten kanssa on kiva olla tekemisissä, varsinkin jos ovat hyvällä tuulella ja heittävät läppääkin. Pari miinusta tässä kuitenkin on; radiopuhelimien käyttö ja kännykän kyttääminen työvuoroista kilpaillen tyyliin kuka ensin ehtii varaamaan. Omien hermojen takia tarvitsisin työpaikan, jossa tiedän edes pari päivää ennemmin moneen seuraavana päivänä menen ja että työviikot on täynnä. On aika ahdistavaa vahdata puhelinta työvuorotarjousten toivossa ja huomata, että koska pyyhit vessassa pyllyäs, vuoro meni sen takia sivu suun. Ja juu, olen todellakin ottanut kännykän mukaan vessaan(kin) sen takia, etten missaisi työvuorotarjouksia. Ja silti missaan.
Me lähdettiin viime lauantaina mökille laittamaan vaunu talvehtimaan. Jäi vähän kesken, mutta pakko oli tulla kotiin, koska Velmalla oli tikkien poisto sovittu maanantaille ja mulla oli hyllytysvuoro klo 5-10. Palattiin sit tikkien poiston jälkeen mökille ajatuksena olla siellä parikin yötä, mutta palattiin tiistaina taas takaisin, koska mulle paukahteli työvuoroja, jotka halusin ehdottomasti varata ja tehdä. No, tärkeintä oli saada vaunu pestyä ja peiteltyä.
Laitoin pitkästä aikaa (pariin viikkoon) taas pariin työpaikkaan hakemuksen. Nyt vaan odotellaan (vastausta sähköpostiin, että valitettavasti valintamme ei kohdistunut tällä kertaa sinuun). Aika harva vastaa mitään. No, onhan noita muutama sata tullut jo laitettua tässä vuoden aikana. Olen kuitenkin iloinen, että on edes tämä keikkatyö, josta kuitenkin työnä tykkään vaikkei onnenkantamoinen aina anna mulle osumaa vuorojen suhteen.
Velman jalan paraneminen ei tietenkään mennyt kuin Strömsössä. Tikit aukes yhdestä kohtaa vähän etuajassa, jalka turposi, haava tulehtui ja nyt on toinen lääkekuuri menossa. On se kuitenkin paaaaaljon parempi jo kuin viikko sitten. Tykkään meidän kunnanell:eistä, Sannasta ja Arista. Ari on hoitanut meidän pikkupojat, Kaapon ja Simon, ja Sanna isot koirat, Reiman ja Velman. Hakametsään ei varmaankaan ikinä enää mennä, Ropsu hermostui ihan tyystin. Ja vaikken vanhoja halua pahalla muistella, niin edelleen olen pettynyt siihen, ettei leikannut lääkäri ollut kotiuttamassa Velmaa vaikka niin oli puhe.
Tiedättekö tunteen, kun odottaa jotain, mutta ei tiedä mitä? Mulla on sellainen olo. Kihisee ja kuhisee, pärisee ja surisee, ei pysty keskittymään oikein mihinkään. Jalkoja särkee, silmissä sumenee ja sydän hakkaa. No, jalkojen särky on seuraus levosta pitkän seisomisen jälkeen, silmien sumeus johtuu luultavasti siitä, että tarvitsisin jonkinsorttiset lasit ja sydämenhän kuuluukin hakata. Eli eikös tämä ole aika normaali olotila. No, mun levottomuus johtuu jännittämisestä, olen kova jännittämään kaikenlaisia asioita.
Ai niin, sain vastauksen kuulokeskuksesta. Mun prosessoreita ei päivitetä uudempiin. Tämä vastannut lääkäri – jota en muistaakseni ole koskaan tavannut – "tietää" näköjään ratkaisun (joka, yllätys yllätys, ei todellakaan toimi näin):
"Kävin vielä viime vuosia vastaanottokäynnit kuulokeskuksessa, tuo sananerottelu on tutkimuksessa vaihdellut ja varmasti vaikuttaa stressiin ja tarkkaavaisuuteen kuuntelutilanteissa. Oikea korva on ollut heikompi vasempaan verrattuna. Äänen voimakkuustason aistiminen ja tunteminen on erittäin hyvällä tasolla. Teillä on käytössä langaton FM, radiotaajuus ryhmä- / etäkuuntelulaite, joka on yhdistetty puheprosessoreihinne. FM laitteenne on yhdistävissä radio ja matkapuhelimiin ns. audioliittimellä jolloin ääni siirtyy häiriöttömänä puheprosessoreihinne. Mikäli FM laiteen mukana ollut normaali 3,5mm audioliitinjohto ei sovi radiopuhelimeen tai muuhun äänilähteeseen tulee sovitin kappale hankkia oma kustanteisesti tai työnantaja tarjoamana. Tällöin ette tarvitse radiopuhelimen kuuloketta. Lisäksi on mahdollista yhdistää radiopuhelin tai muu äänilähde suoraan käyttämiinne puheprosessoreihin Cochlearin omalla audiojohdolla."Okei, se siitä. En jaksa alkaa vääntää, olen ihan liian väsynyt. Mieluummin avaudun blogissani. 😏
Kommentit
Lähetä kommentti