Kamalan kiva elämä

Niin se lähes vuosi on vierähtänyt edellisestä kirjoituksestani. Ei sitä edes tajua kuinka aika juoksee. On niin kiire elää. Mun elämä on ollut kyllä yhtä tunteiden vuoristorataa. Välillä oikein harmittaa tuntea niin voimakkaasti. Väsyneenä se tunteiden voimakkuus korostuu, liikuttuminen on tosi herkässä, on kysymys sitten surusta tai ilosta. Televisiota katselen aika vähän, mutta mm. luontodokumentit on lähellä sydäntäni. Siinäkin huomaa usein nuo voimakkaat reaktiot. Ensin ihastelet jotain söpöä eläintä ja hetken päästä joku syö sen. Itkuhan siinä pääsee eikä sitä haluakaan enää katsella. Myönnän, vaihdevuodet ovat tuoneet mukanaan myös paljon myllerrystä mieleen. Ei oikeastaan siinä mielessä, että olen jo yli 50-vuotias, en ole huomannut potevani ikäkriisiä missään vaiheessa. En, vaikka mulla onkin välillä tosi kova lapsenlapsikuume. No joo, joskus mietin, että jos olisin nuorempi niin sitä tai tätä. Lähinnä ne jossittelut tulee työelämää ja opiskeluja miettiessä. Enemmänkin myl...

Paljon on taas päässyt tapahtumaan sitten viime kirjoituksen. Ei vain ole ollut aikaa eikä oikeastaan voimiakaan kirjoittamiseen. Merkittävin ja koskettavin tapahtunut asia mulle on rakkaista rakkaimman ja parhaista parhaimman isäni sairastuminen. Tieto tuli luonnollisestikin melkoisena järkytyksenä, ajatuksella, että eihän meidän perheessä voi näin käydä. Mutta kyllä vaan voi.  Kavala syöpä on sellainen sairaus, ettei se katso aikaa eikä paikkaa, eikä ketään. Se iskee kun on iskeäkseen. Muuta ei tässä kohtaa voi kuin mennä päivä kerrallaan. Hoitojen alkaessa ja edetessä katsellaan mitä tuleman pitää. Tukiverkosto onneksi on vahva ja todella tärkeä, isäni lisäksi jokaiselle läheiselle. Yhdessä tässä ollaan. Uskon, että isänikin tietää, ettei ole yksin, vaikka se ehkä siltä tuntuukin. Koiralukukin on meillä vähentynyt kolmesta yhteen. Rakas Simo-käppänämme pääsi koirien taivaaseen pari viikkoa ennen Reimaa. Simohan oli sokea, mikä ei johtunut silmistä. Silmissä ei ollut mitään v...