Kamalan kiva elämä

"Voidaan lähteä mökille jo keskiviikkona, koska päättäjäiset siirrettiin myöhemmäksi. Ps. Olen sähköasentaja!" Ropsu ei ole koskaan lähettänyt mulle noin pitkää tekstiviestiä! Tuon viestin se lähetti mulle eilen aamupäivällä. Eli mä olen nyt sähköasentajan vaimo, ylpeä sellainen. Nimittäin voin sanoa, että on ollut välillä tuskaa tämä siipan opiskelu, koulutehtävien tekeminen, työharjoittelujen viikkoraporttien täytöt ja näyttöihin kertaamiset. Meinasihan tuo välillä jo ihan tosissaan lopettaakin, mut sit siitä ois tullut vaimoton mies. Minä sanoin, että jos nyt opinnot keskeytät, niin näkkärit menee jakoon välittömästi! Se olis vissiin ollut niin kova kohtalo, ett kannusti sitten jatkamaan :D Mut on se aivan onneton tietokoneiden kanssa (tähän tosi iso huokaus), kyllä mullaki meinas hiukset harmaantua moneen kertaan kun se hukkas ne viikkoraporttinsa eli oli siis tallennellut aina päälle... huoh. Ei se osaa niitä vieläkään tallentaa :( Yhteistyönä tehtiin jotkut isommat kirj...

Mun pää on kyl ihan tyhjä. Mun piti kirjottaa kauheesti asioita, mut en muista mitään. Paitsi tän päivän asiat, joita ei paljoa ole... Aamulla melkein heti herätessäni lähdin työterveyshoitajan vastaanotolle poistattamaan tikit. Yhdeksän tikkiä oli ja haava erittäin siisti ja nätti, ei ollut vuotanut yhtään. Tikit lähti helposti ja kivuttomasti. Ja niin, teippikin pysyi haavan päällä loppuun asti. Hoitsulle iloitsin täniltaisesta saunomisesta, johon se totes, ett yleensä kyl odotetaan vielä tikkienpoiston jälkeiseen päivään. Argh, mä en odota!!! Mä oon tänään kaksi kertaa unohtanut olla niistämättä ja kerpele kun teki kipeetä leikatulla puolella korvassa! Ihan ku ois piikillä tuikattu korvan sisään, aijai! Sitä tuikkausta seuraa sellanen ihan minimaalisen lievä huimauksen tunne ja hento rummutus, heh. Mut tinnitusta ei ole ollut ollenkaan. Sit täytin Elmon vakuutuspaperit tänään ja laitoin meneen. Tätä asiaa olin siirtänyt ja siirtänyt, mut nyt se on hoidettu. Itkun säestyksellä, oikee...

Eilinen päivä oli hyvä, kipuja ei juurikaan ollut. Ärsyttävintä on kuitenkin sellanen tunnottomuus päänahassa vasemmalla puolen päätä. Sikäli outo tunne, kun samalla yhtäaikaa päänahkaa kiristää ja puristaa ja korvantakusta kutittaa. Hikipantaa käytän välillä turvotuksen takia, mutta en ole ihan varma sen tehosta. Tukka on ällöttävän likainen, vähän tässä naisellinen turhamaisuus kärsii... Kaupassa tuli käytyä, kyllä hävetti :/ Mun lempilippis on hukkunut, en löytänyt sitä mistään. Kassajonossa mun edessä oli nuoriperhe, jossa sellanen n. 8-vuotias pikkupoika tuijotti mua koko ajan. Meinasin sille jo tokasta, ettei mun tukka nyt noin kamala oo, mut sit tuli mieleen ett tuijottikohan se mun implanttia ja tota vasenta puolta kaulasta, ku se helotti ihan keltasena. Eilen muuten Millan kans juteltiin, ett se keltasuus ois jotain esim. Betadinen jämää leikkauksesta, mut yritin tänä aamuna taas hinkata sitä pois mut ei lähtenyt. Kyl se mustelmaa on, esikko tarkisti... melkoisen kokoinen kyll...

Yritin keskiviikkona leikkausta edeltävänä yönä valvoa. Kolmen jälkeen annoin periksi ja menin nukkumaan. Mun piti katella Hevoskuiskaaja, mut talosta ei löytynyt koko filmiä. En tajua mihin se on hävinnyt. Oon ostanut sen pari vuotta sitten, enkä edes ehtinyt vielä katseleen sitä kertaakaan. Oonkohan lainannut sen jollekin... no, heräsin aamulla jo ennen kellon soittoa. Torstaiaamuna 10.6. menin ohjeiden mukaan nälkäisenä osastolle puoli kahdeksaksi, mulle tuotiin leikkausasu (pinkit housut ja valkoinen avopaita) ja pari nappia naamariin. Olin oleva aamun ensimmäinen leikkauspotilas. Sit mentiin leikkuriin, hoitsu meni punkan kanssa edellä ja mä kävelin perässä. Siellä osa tiimistä jo odottelikin... esiteltiin itsemme, kiipesin petiin, otin pampulan tukasta pois ja laitettiin se mun aamutakin taskuun. Mulle laitettiin verenpainemittari ja ne lätkät rintoihin ja kylkiin ja ties minne. Verenpainemittarin syke näytti varmaan ihan hurjia lukemia, kun leikkurihoitajatkin huomas että jännit...

Elmo in memoriam 1.3.2008-4.6.2010 Yli kuukausi siitä kun viimeksi kirjoitin. Mielessä on käynyt, mutta aikapula estänyt. Paljon on tapahtunut. Viimeisin 'suuri' tapahtuma on Elmon saattaminen sateenkaarisillalle. Viime viikko oli rankka, niin rankka, että muhun sattui niin lujaa, että olisin halunnut huutaa ja perjantaina tuntui, että kuolen. Tässä sitä silti vielä ollaan... sykkyrä mahassa ei ole kuitenkaan vielä kadonnut. Elmolla oli osteosarkooma, luusyöpä. Ensimmäiset oireet (joita en tiennyt vielä luusyövän oireiksi) näkyi äitienpäiväviikonloppuna. Elmo kevensi paikalla seistessä vasenta takajalkaa. Se meni kuitenkin ohi, välillä tuli esim. ruokakupin äärellä syödessä esiin siten, että Elmo piti ylhäällä jalkaa, ei varannut painoa sille ollenkaan. No, perjantaina 30.5. Elmo lakkasi kävelemästä neljällä jalalla. Olin jo ed. viikolla varannut Elmolle ajan lääkäriin juurikin tuon jalan vuoksi, halusin että se kuvataan ja tutkitaan tarkkaan, kun tiesin ettei se kyse voinut ol...