Hyvää uutta vuotta 2019
Paljon on taas päässyt tapahtumaan sitten viime kirjoituksen. Ei vain ole ollut aikaa eikä oikeastaan voimiakaan kirjoittamiseen. Merkittävin ja koskettavin tapahtunut asia mulle on rakkaista rakkaimman ja parhaista parhaimman isäni sairastuminen. Tieto tuli luonnollisestikin melkoisena järkytyksenä, ajatuksella, että eihän meidän perheessä voi näin käydä. Mutta kyllä vaan voi. Kavala syöpä on sellainen sairaus, ettei se katso aikaa eikä paikkaa, eikä ketään. Se iskee kun on iskeäkseen. Muuta ei tässä kohtaa voi kuin mennä päivä kerrallaan. Hoitojen alkaessa ja edetessä katsellaan mitä tuleman pitää. Tukiverkosto onneksi on vahva ja todella tärkeä, isäni lisäksi jokaiselle läheiselle. Yhdessä tässä ollaan. Uskon, että isänikin tietää, ettei ole yksin, vaikka se ehkä siltä tuntuukin. Koiralukukin on meillä vähentynyt kolmesta yhteen. Rakas Simo-käppänämme pääsi koirien taivaaseen pari viikkoa ennen Reimaa. Simohan oli sokea, mikä ei johtunut silmistä. Silmissä ei ollut mitään v...