Koiramaista juttua
Viimeksi kirjoittelin keski-iästä ja kuuloasioista. Kuuloasiaan palatakseni sain vastauksen minut leikanneelta lääkäriltä. Hän on välittänyt viestini kuulokeskukseen audiologeille ja odottelenkin nyt kuuluuko sieltä mitään.
Meidän karvakorvista keskimmäisen, Velma-tanskandoggityttösen oikean etujalan uloin varvas amputoitiin keskiviikkona. Hän oli sen murtanut jälleen hepulin saadessaan ja lyönyt varmaan kiveen tai kantoon juostessaan. Ei siinä mitään, eihän tämä mikään uusi juttu sinänsä meille ollut; Velmalta on amputoitu vasemman etujalan uloin varvas v. 2015. Vauhdikas akka se on, ei siitä mihinkään pääse. Tässä pari röntgenkuvaa siitä 2015 amputoidusta murtuneesta varpaasta:
Melko samalta näytti tuo keskiviikkona amputoitu varvas. Ihanan kallista lystiä se kyllä on, ensin kuvaus omalla kunnanell:llä 127 e ja sitten operaatio amputaatio 660,03 e. Nämä eri lääkärillä, koska oma kunnanell ei olisi samalla vkolla ehtinyt leikkamaan. Amputoinnin jälkeen lääkkeet pitikin hakea apteekista tällä kertaa, ne maksoi tietysti erikseen. Normaalisti olemme ne eläinlääkäriltä saaneet mukaamme, mutta apteekissa kerrottiinkin, että osa ell:stä haluaa jonkun rahan minkä ne saa itselleen, kun asiakas hakee apteekista. Eläinlääkäriasemalta kun lääkkeet antaa, niin sitä katetta ei itselleen saa tai jotain sellaista. No, bisneshän sekin.
Vähän ikävän maun antoi kyllä Velmaa operaation jälkeen hakiessa se, että leikannut lääkäri oli liuennut jo paikalta eikä ollut antamassa kotiuttamisohjeita. Ei siis saatu ihan kattavia vastauksia kysymyksiimme, kun hoitaja ei tietenkään voinut sellaisia antaa mitä lääkäriltä olisi saatu. Tämä antaa jo hyvän syyn jättää tämä lääkäri valitsematta (paitsi tikkien poistossa, ellei sekin ole delegoitu jollekin toiselle).
Vakuutuskauden korvauskatto tulikin tämän yhden ainoan projektin ansiosta Velman kohdalla täyteen. Muistaakseni seuraava vakuutuskausi alkaa marras- tai joulukuun alusta. Tuli mieleen, että jos leikkaus olisi suoritettu lauantaina tai sunnuntaina, mitähän se olisi maksanut päivystyskorotuksen kera!
Reima-nöffin vakuutuskauden korvauskatto umpeutui yhdellä käynnillä heti joulukuun alussa viime vuonna. Reimalla on mystinen ihosairaus, jonka vuoksi ihosta otettiin koepaloja 7 kpl. Ne lähetettiin Englantiin tutkittavaksi, mutta mitään niistä ei löytynyt. Melko varmoja olimme, että diagnoosiksi oireiden ja ihon ja karvan perusteella saataisiin SA, mutta ei sitäkään niistä koepaloista löytynyt. Reima syö nyt kortisonia säännöllisesti 2x1,5 tbl, jottei iho kutise. Kesä on mennyt tosi hyvin viime talveen verrattuna. Viime syksy ja talvi oli ihan helvettiä. En kestä toista sellaista rumbaa enää, eikä varmasti kestä Reimakaan. Jos sellaisia merkkejä vielä tulee, niin Reima pääsee Herkuleksen ja Elmon luo koirien taivaaseen. En tiedä onko vain kortisonin vai jonkun muunkin asian takia Reiman karvan kasvu heikkoa, hänellä on kaljuja kohtia eikä pohjavillaa oikeestaan ollenkaan. Lihaksiakaan ei ole ja poika on kovin hoikka, vaikka syö hyvin. Ainakaan nivelet eivät ole koetuksella ylipainon takia, koska kylkiluut ja selkäranka tuntuu mielestäni liiankin hyvin.
Reima on meillä vähän erilainen koheltaja. Se testaa tosi paljon ruuansulatuskanavaansa. Kaikki siltä on toistaiseksi sieltä läpi tullut, vaikka olisi ollut isompikin testikappale. Olen sieltä peräpäästä vetänyt kumihanskoilla kaikenlaisia juttuja, enimmäkseen sukkia. Tässä kuva sen yhdestä testikappaleesta:
Tuon koiranlelun takia kävimme eräänä sunnuntaina Hattulassa päivystyksessä Reiman rajun oksentelun takia. Siellä kuvattiin poika ja sanottiin, ettei ole mitään suolistossa ja että Reimalla on suolistotulehdus. Mä olin eri mieltä, väitin kivenkovaan, että jotain se on syönyt. Maanantaina lenkiltä tullessamme huomasin, että pyllystä alkoi roikkumaan jotain... hain kumihanskat sisältä ja kiskoin tuon lelun ulos. Lähetin tämän saman kuvan Hattulaan. Eniten Reima on kuitenkin syönyt Ropsun (mieheni) sukkia, joita hällä oli ennen tapana riisua ja jättää sohvalle tai niille sijoille missä ne riisuikin. Ei jätä enää.
Tässä eräs löytöni meidän pihalta:
Minähän pelästyin ensin, että miten meidän pihassa on jäätynyt käärme, jonka sitten paremmin tutkittuani totesin Ropsun sukaksi täynnä sitä koiran itseä. Voihan Reima!
Simo, meidän käppänäpappa, täyttää 9.10. 12 vuotta. Simo on sokea (silmäspesialisti totesi alkuvuodesta 2018), mutta hänellä ei ole silmissä mitään vikaa. Ei ole kaihia eikä silmäpohjan rappeumaa eikä mitään muutakaan mikä sokeuden aiheuttaisi. Tieto vaan ei mene silmistä aivoihin, joten ilmeisesti silmien ja aivojen välillä on jokin este. Simon kuulokin on viimeisen kolmen kuukauden ajan ollut välillä hukassa, ainakin suuntakuulo. Simo nukkuukin nykyään suurimman osan ajasta eikä jaksa kauheasti enää lenkkeillä pitkiä matkoja. Simolla on ollut joskus jo ennen sokeutumista kouristelua, mutta en silloin siihen hirveästi kiinnittänyt huomiota kun meni niin nopsaan ohi ja ajattelin sen liittyvän palelemiseen tmv. Viime aikoina kouristuksia on tullut useammin ja ne on pidentyneet. Siksi halusin käyttää hänetkin lääkärissä perusterveystarkastuksessa ja ottaa varuiksi verikokeet, jos näkisi onko niissä jotain poikkeavaa. Kävimme siis lääkärissä maanantaina ja tiistaina soitin tuloksia. Tuloksista ilmeni maksa- ja munuaisarvoissa muutoksia ja joissain muissakin arvoissa pienempää muutosta. Näillä ei ole välitöntä yhteyttä kouristeluun, mutta kokonaisuutta pohtiessa sokeutuminen mukaan lukien kyseessä voisi olla esim. kasvain jossain pään alueella. Lisäksi sydämestä kuului nyt sivuääni. En kuitenkaan lähde Simoa enempää tutkimaan, koska vaikka mitä löytyisikin niin asialle ei oikeastaan mitään voi. Simo painoi lihaksien ollessa parhaimmillaan (mm. kun harrastimme agilityä) n. 9,5-10 kg, mutta nyt Simo painaa hiukan yli 8 kg. Toki liikkumisen vähentyessä lihaksetkin kuihtuvat ja paino varmasti putoaa, mutta näin pienellä koiralla 1,5-2 kg muutos on jo aika paljon. Nyt seurataan tarkkana Simon vointia ja heti jos näyttää siltä, että alkaa olemaan kipuja tai muuten ei nauti enää elämästään, niin pitää tehdä päätöksiä. Ell antoi ymmärtää tuloksia soittaessani, että kannattaa jo valmistautua mahdolliseen päätöksentekoon.
Pesimme viikko sitten lauantaina Simon ja Reiman. Velmakin piti pestä, mutta koska oli telonut tuon varpaansa ei haluttu seisottaa sitä sen takia. Velma varmaan hykerteli sohvallaan tyytyväisenä, kun ei joutunutkaan pesulle. Simon trimmiä mietin, että kun on kovin huonossa massassa paleleeko jos trimmaan kokonaan (on sillä takkeja, mut silti) vai olisiko armollisempaa jättää karva pitemmäksi ja vain siistiä pää, kaula ja posket, korvat ja peräpeili sekä pippelinympärys. Juu, taidan vaan siistiä papan.
Meillä on koirilla tietyt säännöt ruokailun yhteydessä. Ruokaa odotetaan kauniisti istuen (tai riippuu minkä käskyn annan), katsekontaktia ottaen ja vasta luvan saatua saa mennä kupille. Ensin Simo, jonka ei tarvitse enää istua eikä ottaa katsekontaktia (koska sokea) vaan naputan kuppia ja/tai ohjaan kupille (joskus kuulee ja joskus ei) ja sanon ole hyvä. Toisena Velma, jonka ei myöskään nyt tarvitsisi varvasjutun takia istua, mutta istuu kuitenkin aina. Viimeisenä vaan ei vähäisimpänä Reima, joka ei aina malta edes istua (joskus annan eri käskyjä; istu, seiso, maahan) odottamaan lupaa. Huuli väpättää ja koira melkein tärisee, kun odottaa lupaa mennä kupille. Reimahan kulkee mun vieressä jokaisen kupin luo seuraamassa kuinka muut saa ruuan ja on ihan intona kun se oma vuoro tulee. Hän on vähän hassu höppänä, mutta niin luttana kuolaturpa. Ruuan jälkeen pyyhitään suut ja mennään parin tunnin ruokalevolle. Minkäänlainen riekkuminen ei ole sallittua pariin tuntiin ruokailun jälkeen.
Näkevätkö koirat unia? Jotkut sanovat ettei näe, mutta mä en suostu sitä uskomaan. Meillä varsinkin Velma juoksee kaiken aikaa unissaan, vuhvuttelee ja ulvahtelee, korvat hörisee, silmät räpsyy ja jalat käy milloin mitenkin. Reima vähän vähemmän, mutta kyllä sekin uneksii (mä luulen, että Reima uneksii enimmäkseen syömisestä). Simo elää unissaan vähiten nykyään. Nuorempana kun oli enemmän aktiviteettia, sekin kyllä elehti unissaan.
Mä olen ajatellut, ettei meille enää näiden jälkeen tule koiraa. Luopumisen tuska on niin hirveä, ihan hirveä ja sureminen kestää niin kauan. Sit ajattelin, ett ei ainakaan jättirotua. Tähän oli kyllä Ropsulla sana sanottavana... mut siitä sitten joskus toisella kertaa.
Meidän karvakorvista keskimmäisen, Velma-tanskandoggityttösen oikean etujalan uloin varvas amputoitiin keskiviikkona. Hän oli sen murtanut jälleen hepulin saadessaan ja lyönyt varmaan kiveen tai kantoon juostessaan. Ei siinä mitään, eihän tämä mikään uusi juttu sinänsä meille ollut; Velmalta on amputoitu vasemman etujalan uloin varvas v. 2015. Vauhdikas akka se on, ei siitä mihinkään pääse. Tässä pari röntgenkuvaa siitä 2015 amputoidusta murtuneesta varpaasta:
Melko samalta näytti tuo keskiviikkona amputoitu varvas. Ihanan kallista lystiä se kyllä on, ensin kuvaus omalla kunnanell:llä 127 e ja sitten operaatio amputaatio 660,03 e. Nämä eri lääkärillä, koska oma kunnanell ei olisi samalla vkolla ehtinyt leikkamaan. Amputoinnin jälkeen lääkkeet pitikin hakea apteekista tällä kertaa, ne maksoi tietysti erikseen. Normaalisti olemme ne eläinlääkäriltä saaneet mukaamme, mutta apteekissa kerrottiinkin, että osa ell:stä haluaa jonkun rahan minkä ne saa itselleen, kun asiakas hakee apteekista. Eläinlääkäriasemalta kun lääkkeet antaa, niin sitä katetta ei itselleen saa tai jotain sellaista. No, bisneshän sekin.
Vähän ikävän maun antoi kyllä Velmaa operaation jälkeen hakiessa se, että leikannut lääkäri oli liuennut jo paikalta eikä ollut antamassa kotiuttamisohjeita. Ei siis saatu ihan kattavia vastauksia kysymyksiimme, kun hoitaja ei tietenkään voinut sellaisia antaa mitä lääkäriltä olisi saatu. Tämä antaa jo hyvän syyn jättää tämä lääkäri valitsematta (paitsi tikkien poistossa, ellei sekin ole delegoitu jollekin toiselle).
Vakuutuskauden korvauskatto tulikin tämän yhden ainoan projektin ansiosta Velman kohdalla täyteen. Muistaakseni seuraava vakuutuskausi alkaa marras- tai joulukuun alusta. Tuli mieleen, että jos leikkaus olisi suoritettu lauantaina tai sunnuntaina, mitähän se olisi maksanut päivystyskorotuksen kera!
Reima-nöffin vakuutuskauden korvauskatto umpeutui yhdellä käynnillä heti joulukuun alussa viime vuonna. Reimalla on mystinen ihosairaus, jonka vuoksi ihosta otettiin koepaloja 7 kpl. Ne lähetettiin Englantiin tutkittavaksi, mutta mitään niistä ei löytynyt. Melko varmoja olimme, että diagnoosiksi oireiden ja ihon ja karvan perusteella saataisiin SA, mutta ei sitäkään niistä koepaloista löytynyt. Reima syö nyt kortisonia säännöllisesti 2x1,5 tbl, jottei iho kutise. Kesä on mennyt tosi hyvin viime talveen verrattuna. Viime syksy ja talvi oli ihan helvettiä. En kestä toista sellaista rumbaa enää, eikä varmasti kestä Reimakaan. Jos sellaisia merkkejä vielä tulee, niin Reima pääsee Herkuleksen ja Elmon luo koirien taivaaseen. En tiedä onko vain kortisonin vai jonkun muunkin asian takia Reiman karvan kasvu heikkoa, hänellä on kaljuja kohtia eikä pohjavillaa oikeestaan ollenkaan. Lihaksiakaan ei ole ja poika on kovin hoikka, vaikka syö hyvin. Ainakaan nivelet eivät ole koetuksella ylipainon takia, koska kylkiluut ja selkäranka tuntuu mielestäni liiankin hyvin.
Reima on meillä vähän erilainen koheltaja. Se testaa tosi paljon ruuansulatuskanavaansa. Kaikki siltä on toistaiseksi sieltä läpi tullut, vaikka olisi ollut isompikin testikappale. Olen sieltä peräpäästä vetänyt kumihanskoilla kaikenlaisia juttuja, enimmäkseen sukkia. Tässä kuva sen yhdestä testikappaleesta:
 |
| 7 up pullo on havainnollistamassa testikappaleen kokoa. |
Tuon koiranlelun takia kävimme eräänä sunnuntaina Hattulassa päivystyksessä Reiman rajun oksentelun takia. Siellä kuvattiin poika ja sanottiin, ettei ole mitään suolistossa ja että Reimalla on suolistotulehdus. Mä olin eri mieltä, väitin kivenkovaan, että jotain se on syönyt. Maanantaina lenkiltä tullessamme huomasin, että pyllystä alkoi roikkumaan jotain... hain kumihanskat sisältä ja kiskoin tuon lelun ulos. Lähetin tämän saman kuvan Hattulaan. Eniten Reima on kuitenkin syönyt Ropsun (mieheni) sukkia, joita hällä oli ennen tapana riisua ja jättää sohvalle tai niille sijoille missä ne riisuikin. Ei jätä enää.
Tässä eräs löytöni meidän pihalta:
 |
| Lapio havainnollistamassa "käärmeen" kokoa. |
Minähän pelästyin ensin, että miten meidän pihassa on jäätynyt käärme, jonka sitten paremmin tutkittuani totesin Ropsun sukaksi täynnä sitä koiran itseä. Voihan Reima!
Simo, meidän käppänäpappa, täyttää 9.10. 12 vuotta. Simo on sokea (silmäspesialisti totesi alkuvuodesta 2018), mutta hänellä ei ole silmissä mitään vikaa. Ei ole kaihia eikä silmäpohjan rappeumaa eikä mitään muutakaan mikä sokeuden aiheuttaisi. Tieto vaan ei mene silmistä aivoihin, joten ilmeisesti silmien ja aivojen välillä on jokin este. Simon kuulokin on viimeisen kolmen kuukauden ajan ollut välillä hukassa, ainakin suuntakuulo. Simo nukkuukin nykyään suurimman osan ajasta eikä jaksa kauheasti enää lenkkeillä pitkiä matkoja. Simolla on ollut joskus jo ennen sokeutumista kouristelua, mutta en silloin siihen hirveästi kiinnittänyt huomiota kun meni niin nopsaan ohi ja ajattelin sen liittyvän palelemiseen tmv. Viime aikoina kouristuksia on tullut useammin ja ne on pidentyneet. Siksi halusin käyttää hänetkin lääkärissä perusterveystarkastuksessa ja ottaa varuiksi verikokeet, jos näkisi onko niissä jotain poikkeavaa. Kävimme siis lääkärissä maanantaina ja tiistaina soitin tuloksia. Tuloksista ilmeni maksa- ja munuaisarvoissa muutoksia ja joissain muissakin arvoissa pienempää muutosta. Näillä ei ole välitöntä yhteyttä kouristeluun, mutta kokonaisuutta pohtiessa sokeutuminen mukaan lukien kyseessä voisi olla esim. kasvain jossain pään alueella. Lisäksi sydämestä kuului nyt sivuääni. En kuitenkaan lähde Simoa enempää tutkimaan, koska vaikka mitä löytyisikin niin asialle ei oikeastaan mitään voi. Simo painoi lihaksien ollessa parhaimmillaan (mm. kun harrastimme agilityä) n. 9,5-10 kg, mutta nyt Simo painaa hiukan yli 8 kg. Toki liikkumisen vähentyessä lihaksetkin kuihtuvat ja paino varmasti putoaa, mutta näin pienellä koiralla 1,5-2 kg muutos on jo aika paljon. Nyt seurataan tarkkana Simon vointia ja heti jos näyttää siltä, että alkaa olemaan kipuja tai muuten ei nauti enää elämästään, niin pitää tehdä päätöksiä. Ell antoi ymmärtää tuloksia soittaessani, että kannattaa jo valmistautua mahdolliseen päätöksentekoon.
 |
| Eipä pappa tässä näytä kovinkaan kärsivältä. |
Pesimme viikko sitten lauantaina Simon ja Reiman. Velmakin piti pestä, mutta koska oli telonut tuon varpaansa ei haluttu seisottaa sitä sen takia. Velma varmaan hykerteli sohvallaan tyytyväisenä, kun ei joutunutkaan pesulle. Simon trimmiä mietin, että kun on kovin huonossa massassa paleleeko jos trimmaan kokonaan (on sillä takkeja, mut silti) vai olisiko armollisempaa jättää karva pitemmäksi ja vain siistiä pää, kaula ja posket, korvat ja peräpeili sekä pippelinympärys. Juu, taidan vaan siistiä papan.
Meillä on koirilla tietyt säännöt ruokailun yhteydessä. Ruokaa odotetaan kauniisti istuen (tai riippuu minkä käskyn annan), katsekontaktia ottaen ja vasta luvan saatua saa mennä kupille. Ensin Simo, jonka ei tarvitse enää istua eikä ottaa katsekontaktia (koska sokea) vaan naputan kuppia ja/tai ohjaan kupille (joskus kuulee ja joskus ei) ja sanon ole hyvä. Toisena Velma, jonka ei myöskään nyt tarvitsisi varvasjutun takia istua, mutta istuu kuitenkin aina. Viimeisenä vaan ei vähäisimpänä Reima, joka ei aina malta edes istua (joskus annan eri käskyjä; istu, seiso, maahan) odottamaan lupaa. Huuli väpättää ja koira melkein tärisee, kun odottaa lupaa mennä kupille. Reimahan kulkee mun vieressä jokaisen kupin luo seuraamassa kuinka muut saa ruuan ja on ihan intona kun se oma vuoro tulee. Hän on vähän hassu höppänä, mutta niin luttana kuolaturpa. Ruuan jälkeen pyyhitään suut ja mennään parin tunnin ruokalevolle. Minkäänlainen riekkuminen ei ole sallittua pariin tuntiin ruokailun jälkeen.
Näkevätkö koirat unia? Jotkut sanovat ettei näe, mutta mä en suostu sitä uskomaan. Meillä varsinkin Velma juoksee kaiken aikaa unissaan, vuhvuttelee ja ulvahtelee, korvat hörisee, silmät räpsyy ja jalat käy milloin mitenkin. Reima vähän vähemmän, mutta kyllä sekin uneksii (mä luulen, että Reima uneksii enimmäkseen syömisestä). Simo elää unissaan vähiten nykyään. Nuorempana kun oli enemmän aktiviteettia, sekin kyllä elehti unissaan.
Mä olen ajatellut, ettei meille enää näiden jälkeen tule koiraa. Luopumisen tuska on niin hirveä, ihan hirveä ja sureminen kestää niin kauan. Sit ajattelin, ett ei ainakaan jättirotua. Tähän oli kyllä Ropsulla sana sanottavana... mut siitä sitten joskus toisella kertaa.
Kommentit
Lähetä kommentti