Kamalan kiva elämä

Tänä aamuna tuli melkoinen turhautuminen, kun yritin ensi viikonlopun junalippuja maksaa. Danske-Id ei toiminut! Eikä mulla ole tunnuslukuja ollut moneen kuukauteen. Rakastuin kyllä mun mieheen TAAS uudelleen, kun se lykkäs mulle tunnuslukumasiinansa. Vaikka mielestäni aika hyvin digiaikaan olen sopeutunut ja usein jopa innostun uusista ja nopeista sovelluksista, niin kylläpä nämä tilanteet deukkua vaatii. Hiki tuli, kun paikkoja vallankin paluujunaan ei ihan hirveästi enää ollut vapaana ja aika maksutapahtumaa varten väheni koko ajan. Onneksi kaikki kuitenkin sit onnistui - kiitos tuon toisinaan ärsyttävän vanhanaikaisen ukkoni. Sairaalamaailmassa työskentely on tuonut mieleeni paljon ajatuksia mm. tämän kehittyvän tietotekniikan vuoksi. Tietosuoja-asiat ovat tarkentuneet ja kyllä saa koko ajan pitää mielessä mitä saa tehdä ja mitä ei ja mihin täytyy pyytää suostumus ja mihin ei tarvita. Joissain tilanteissa saattaa ihmisen henkikin vaarantua kun joka asiaan pitää lupa kysyä tieto...

Niin se lähes vuosi on vierähtänyt edellisestä kirjoituksestani. Ei sitä edes tajua kuinka aika juoksee. On niin kiire elää. Mun elämä on ollut kyllä yhtä tunteiden vuoristorataa. Välillä oikein harmittaa tuntea niin voimakkaasti. Väsyneenä se tunteiden voimakkuus korostuu, liikuttuminen on tosi herkässä, on kysymys sitten surusta tai ilosta. Televisiota katselen aika vähän, mutta mm. luontodokumentit on lähellä sydäntäni. Siinäkin huomaa usein nuo voimakkaat reaktiot. Ensin ihastelet jotain söpöä eläintä ja hetken päästä joku syö sen. Itkuhan siinä pääsee eikä sitä haluakaan enää katsella. Myönnän, vaihdevuodet ovat tuoneet mukanaan myös paljon myllerrystä mieleen. Ei oikeastaan siinä mielessä, että olen jo yli 50-vuotias, en ole huomannut potevani ikäkriisiä missään vaiheessa. En, vaikka mulla onkin välillä tosi kova lapsenlapsikuume. No joo, joskus mietin, että jos olisin nuorempi niin sitä tai tätä. Lähinnä ne jossittelut tulee työelämää ja opiskeluja miettiessä. Enemmänkin myl...

Paljon on taas päässyt tapahtumaan sitten viime kirjoituksen. Ei vain ole ollut aikaa eikä oikeastaan voimiakaan kirjoittamiseen. Merkittävin ja koskettavin tapahtunut asia mulle on rakkaista rakkaimman ja parhaista parhaimman isäni sairastuminen. Tieto tuli luonnollisestikin melkoisena järkytyksenä, ajatuksella, että eihän meidän perheessä voi näin käydä. Mutta kyllä vaan voi.  Kavala syöpä on sellainen sairaus, ettei se katso aikaa eikä paikkaa, eikä ketään. Se iskee kun on iskeäkseen. Muuta ei tässä kohtaa voi kuin mennä päivä kerrallaan. Hoitojen alkaessa ja edetessä katsellaan mitä tuleman pitää. Tukiverkosto onneksi on vahva ja todella tärkeä, isäni lisäksi jokaiselle läheiselle. Yhdessä tässä ollaan. Uskon, että isänikin tietää, ettei ole yksin, vaikka se ehkä siltä tuntuukin. Koiralukukin on meillä vähentynyt kolmesta yhteen. Rakas Simo-käppänämme pääsi koirien taivaaseen pari viikkoa ennen Reimaa. Simohan oli sokea, mikä ei johtunut silmistä. Silmissä ei ollut mitään v...

eli sain palautetta asiakasyrityksen myymäläpäälliköltä. Multa on mennyt ohi radiopuhelimen kautta mulle tullutta kommenttia enkä ole vastannut/toiminut odotetusti. Laitoin eilen työvuorossa ollessani puhelimen pienemmälle, kun kuuntelin yhtä mummoa hänen halutessa antaa noottia ostoskorien ja -kärryjen pesemisestä välitettäväksi eteenpäin. En kuullut mitä tämä mummo sanoi, kun radiopuhelimen kautta kälätettiin koko ajan ja siksi jouduin sen laittamaan pienemmälle. Ja myönnänhän minä, että mulla menee näissä marketeissa muutenkin niin paljon ohi, kun siellä on vain yksi kanava käytössä ja kaikki asiat tulee sille yhdelle kanavalle. Kälätystä on siis koko ajan enkä pysty huonon kuuloni takia seuraamaan koko aikaa sitä keskustelua. Valitettavasti. Tein siis tämän myymälän osalta päätöksen etten ota enää vuoroja sieltä, vaikka olenkin heidän poolissaan. En halua tieten tahtoen aiheuttaa ärsytystä työyhteisössä, joka muuten toimii oikeasti todella mahtavasti ja saumattomasti hyvällä yhteis...

Kuka on jouluihminen? En minä ainakaan. Lasten ollessa pieniä ja asuessa kotona tuli hössötettyä se pakollinen, mutta ei juurikaan ylimääräistä. Nyt melkein väsyttää jo valmiiksi ajatus alkavasta jouluhössötyksestä. Se järjetön siivoaminen ja neulasia varisevan kuusen sisälle roudaaminen ja koristelu. Meillä on aina aito kuusi, tekokuusta en huolisi, vaikka en aidostakaan innostu. En jaksaisi koristella sitä, kun sen joutuu tekemään yksin. Nuoriso ei halua enää koristella. Olisihan se ehkä liikaa vaadittu, että tulevat omista kodeistaan meille koristelemaan kuusen. Entäs sitten se kuusen riisuminen ja koristeiden järjestäminen takaisin laatikkoihinsa, uuuh, kuka jaksaa. Mun on pakko jaksaa. No, ehkä se joulumieli sitten taas vähän lähempänä tulee. Sitä voisi alkaa herättelemään kynttilöiden polttamisella ja glögin maistelulla. Hiljainen aika työrintamalla on selvästi ohi. Ristiriitainen olo mulla silti on tämän työn suhteen. Ensinnäkin olen nyt tämän kolmen kuukauden aikana huomannut ...

Töitä on ollut vähän vähemmän nyt, ei kuitenkaan niin paljon vähemmän kuin oletin. Tai no, kyllähän niitä saisi enemmän olla, paljon enemmän. Työnantajalta tuli viestiä, että loka-marraskuu on tosi hiljaiset, ettei tarvitse ihmetellä kun ei vuoroja tule samaan tahtiin kuin kesällä ja alkusyksystä. Tykkään kuitenkin tehdä kassa- ja hyllytystyötä. Ihmisten kanssa on kiva olla tekemisissä, varsinkin jos ovat hyvällä tuulella ja heittävät läppääkin. Pari miinusta tässä kuitenkin on; radiopuhelimien käyttö ja kännykän kyttääminen työvuoroista kilpaillen tyyliin kuka ensin ehtii varaamaan. Omien hermojen takia tarvitsisin työpaikan, jossa tiedän edes pari päivää ennemmin moneen seuraavana päivänä menen ja että työviikot on täynnä. On aika ahdistavaa vahdata puhelinta työvuorotarjousten toivossa ja huomata, että koska pyyhit vessassa pyllyäs, vuoro meni sen takia sivu suun. Ja juu, olen todellakin ottanut kännykän mukaan vessaan(kin) sen takia, etten missaisi työvuorotarjouksia. Ja silti mi...

Viimeksi kirjoittelin keski-iästä ja kuuloasioista. Kuuloasiaan palatakseni sain vastauksen minut leikanneelta lääkäriltä. Hän on välittänyt viestini kuulokeskukseen audiologeille ja odottelenkin nyt kuuluuko sieltä mitään. Meidän karvakorvista keskimmäisen, Velma-tanskandoggityttösen oikean etujalan uloin varvas amputoitiin keskiviikkona. Hän oli sen murtanut jälleen hepulin saadessaan ja lyönyt varmaan kiveen tai kantoon juostessaan. Ei siinä mitään, eihän tämä mikään uusi juttu sinänsä meille ollut; Velmalta on amputoitu vasemman etujalan uloin varvas v. 2015. Vauhdikas akka se on, ei siitä mihinkään pääse. Tässä pari röntgenkuvaa siitä 2015 amputoidusta murtuneesta varpaasta: Melko samalta näytti tuo keskiviikkona amputoitu varvas. Ihanan kallista lystiä se kyllä on, ensin kuvaus omalla kunnanell:llä 127 e ja sitten operaatio amputaatio 660,03 e. Nämä eri lääkärillä, koska oma kunnanell ei olisi samalla vkolla ehtinyt leikkamaan. Amputoinnin jälkeen lääkkeet pitikin hakea...