Kamalan kiva elämä

Tänä aamuna tuli melkoinen turhautuminen, kun yritin ensi viikonlopun junalippuja maksaa. Danske-Id ei toiminut! Eikä mulla ole tunnuslukuja ollut moneen kuukauteen. Rakastuin kyllä mun mieheen TAAS uudelleen, kun se lykkäs mulle tunnuslukumasiinansa. Vaikka mielestäni aika hyvin digiaikaan olen sopeutunut ja usein jopa innostun uusista ja nopeista sovelluksista, niin kylläpä nämä tilanteet deukkua vaatii. Hiki tuli, kun paikkoja vallankin paluujunaan ei ihan hirveästi enää ollut vapaana ja aika maksutapahtumaa varten väheni koko ajan. Onneksi kaikki kuitenkin sit onnistui - kiitos tuon toisinaan ärsyttävän vanhanaikaisen ukkoni. Sairaalamaailmassa työskentely on tuonut mieleeni paljon ajatuksia mm. tämän kehittyvän tietotekniikan vuoksi. Tietosuoja-asiat ovat tarkentuneet ja kyllä saa koko ajan pitää mielessä mitä saa tehdä ja mitä ei ja mihin täytyy pyytää suostumus ja mihin ei tarvita. Joissain tilanteissa saattaa ihmisen henkikin vaarantua kun joka asiaan pitää lupa kysyä tieto...

Niin se lähes vuosi on vierähtänyt edellisestä kirjoituksestani. Ei sitä edes tajua kuinka aika juoksee. On niin kiire elää. Mun elämä on ollut kyllä yhtä tunteiden vuoristorataa. Välillä oikein harmittaa tuntea niin voimakkaasti. Väsyneenä se tunteiden voimakkuus korostuu, liikuttuminen on tosi herkässä, on kysymys sitten surusta tai ilosta. Televisiota katselen aika vähän, mutta mm. luontodokumentit on lähellä sydäntäni. Siinäkin huomaa usein nuo voimakkaat reaktiot. Ensin ihastelet jotain söpöä eläintä ja hetken päästä joku syö sen. Itkuhan siinä pääsee eikä sitä haluakaan enää katsella. Myönnän, vaihdevuodet ovat tuoneet mukanaan myös paljon myllerrystä mieleen. Ei oikeastaan siinä mielessä, että olen jo yli 50-vuotias, en ole huomannut potevani ikäkriisiä missään vaiheessa. En, vaikka mulla onkin välillä tosi kova lapsenlapsikuume. No joo, joskus mietin, että jos olisin nuorempi niin sitä tai tätä. Lähinnä ne jossittelut tulee työelämää ja opiskeluja miettiessä. Enemmänkin myl...

Paljon on taas päässyt tapahtumaan sitten viime kirjoituksen. Ei vain ole ollut aikaa eikä oikeastaan voimiakaan kirjoittamiseen. Merkittävin ja koskettavin tapahtunut asia mulle on rakkaista rakkaimman ja parhaista parhaimman isäni sairastuminen. Tieto tuli luonnollisestikin melkoisena järkytyksenä, ajatuksella, että eihän meidän perheessä voi näin käydä. Mutta kyllä vaan voi.  Kavala syöpä on sellainen sairaus, ettei se katso aikaa eikä paikkaa, eikä ketään. Se iskee kun on iskeäkseen. Muuta ei tässä kohtaa voi kuin mennä päivä kerrallaan. Hoitojen alkaessa ja edetessä katsellaan mitä tuleman pitää. Tukiverkosto onneksi on vahva ja todella tärkeä, isäni lisäksi jokaiselle läheiselle. Yhdessä tässä ollaan. Uskon, että isänikin tietää, ettei ole yksin, vaikka se ehkä siltä tuntuukin. Koiralukukin on meillä vähentynyt kolmesta yhteen. Rakas Simo-käppänämme pääsi koirien taivaaseen pari viikkoa ennen Reimaa. Simohan oli sokea, mikä ei johtunut silmistä. Silmissä ei ollut mitään v...

eli sain palautetta asiakasyrityksen myymäläpäälliköltä. Multa on mennyt ohi radiopuhelimen kautta mulle tullutta kommenttia enkä ole vastannut/toiminut odotetusti. Laitoin eilen työvuorossa ollessani puhelimen pienemmälle, kun kuuntelin yhtä mummoa hänen halutessa antaa noottia ostoskorien ja -kärryjen pesemisestä välitettäväksi eteenpäin. En kuullut mitä tämä mummo sanoi, kun radiopuhelimen kautta kälätettiin koko ajan ja siksi jouduin sen laittamaan pienemmälle. Ja myönnänhän minä, että mulla menee näissä marketeissa muutenkin niin paljon ohi, kun siellä on vain yksi kanava käytössä ja kaikki asiat tulee sille yhdelle kanavalle. Kälätystä on siis koko ajan enkä pysty huonon kuuloni takia seuraamaan koko aikaa sitä keskustelua. Valitettavasti. Tein siis tämän myymälän osalta päätöksen etten ota enää vuoroja sieltä, vaikka olenkin heidän poolissaan. En halua tieten tahtoen aiheuttaa ärsytystä työyhteisössä, joka muuten toimii oikeasti todella mahtavasti ja saumattomasti hyvällä yhteis...

Kuka on jouluihminen? En minä ainakaan. Lasten ollessa pieniä ja asuessa kotona tuli hössötettyä se pakollinen, mutta ei juurikaan ylimääräistä. Nyt melkein väsyttää jo valmiiksi ajatus alkavasta jouluhössötyksestä. Se järjetön siivoaminen ja neulasia varisevan kuusen sisälle roudaaminen ja koristelu. Meillä on aina aito kuusi, tekokuusta en huolisi, vaikka en aidostakaan innostu. En jaksaisi koristella sitä, kun sen joutuu tekemään yksin. Nuoriso ei halua enää koristella. Olisihan se ehkä liikaa vaadittu, että tulevat omista kodeistaan meille koristelemaan kuusen. Entäs sitten se kuusen riisuminen ja koristeiden järjestäminen takaisin laatikkoihinsa, uuuh, kuka jaksaa. Mun on pakko jaksaa. No, ehkä se joulumieli sitten taas vähän lähempänä tulee. Sitä voisi alkaa herättelemään kynttilöiden polttamisella ja glögin maistelulla. Hiljainen aika työrintamalla on selvästi ohi. Ristiriitainen olo mulla silti on tämän työn suhteen. Ensinnäkin olen nyt tämän kolmen kuukauden aikana huomannut ...

Töitä on ollut vähän vähemmän nyt, ei kuitenkaan niin paljon vähemmän kuin oletin. Tai no, kyllähän niitä saisi enemmän olla, paljon enemmän. Työnantajalta tuli viestiä, että loka-marraskuu on tosi hiljaiset, ettei tarvitse ihmetellä kun ei vuoroja tule samaan tahtiin kuin kesällä ja alkusyksystä. Tykkään kuitenkin tehdä kassa- ja hyllytystyötä. Ihmisten kanssa on kiva olla tekemisissä, varsinkin jos ovat hyvällä tuulella ja heittävät läppääkin. Pari miinusta tässä kuitenkin on; radiopuhelimien käyttö ja kännykän kyttääminen työvuoroista kilpaillen tyyliin kuka ensin ehtii varaamaan. Omien hermojen takia tarvitsisin työpaikan, jossa tiedän edes pari päivää ennemmin moneen seuraavana päivänä menen ja että työviikot on täynnä. On aika ahdistavaa vahdata puhelinta työvuorotarjousten toivossa ja huomata, että koska pyyhit vessassa pyllyäs, vuoro meni sen takia sivu suun. Ja juu, olen todellakin ottanut kännykän mukaan vessaan(kin) sen takia, etten missaisi työvuorotarjouksia. Ja silti mi...

Viimeksi kirjoittelin keski-iästä ja kuuloasioista. Kuuloasiaan palatakseni sain vastauksen minut leikanneelta lääkäriltä. Hän on välittänyt viestini kuulokeskukseen audiologeille ja odottelenkin nyt kuuluuko sieltä mitään. Meidän karvakorvista keskimmäisen, Velma-tanskandoggityttösen oikean etujalan uloin varvas amputoitiin keskiviikkona. Hän oli sen murtanut jälleen hepulin saadessaan ja lyönyt varmaan kiveen tai kantoon juostessaan. Ei siinä mitään, eihän tämä mikään uusi juttu sinänsä meille ollut; Velmalta on amputoitu vasemman etujalan uloin varvas v. 2015. Vauhdikas akka se on, ei siitä mihinkään pääse. Tässä pari röntgenkuvaa siitä 2015 amputoidusta murtuneesta varpaasta: Melko samalta näytti tuo keskiviikkona amputoitu varvas. Ihanan kallista lystiä se kyllä on, ensin kuvaus omalla kunnanell:llä 127 e ja sitten operaatio amputaatio 660,03 e. Nämä eri lääkärillä, koska oma kunnanell ei olisi samalla vkolla ehtinyt leikkamaan. Amputoinnin jälkeen lääkkeet pitikin hakea...

Näin työikäisenä joskus toivoisin olevani parikymmentä vuotta nuorempi. Ikärasismi on asia, johon tulee törmättyä tänä päivänä varsinkin työnhaussa. Omalla kohdalla se esiintyy saamani koulutuksen ja työkokemuksen kohdalla niin, että osaamiseni ja koulutukseni ei enää olekaan sitä alan huippua. Tänä päivänä työllistymiseen omalla alalla vaaditaan myös web-puolen osaamista ja audiovisuaalisia taitoja; laadukasta ja tuottavaa, ammatillista otetta kameran ja videokameran käyttöön. Aiemmassa työpaikassani olisin halunnut pariin kolmeenkin otteeseen päästä oppisopimuksella verkkoviestinnän koulutusohjelmaan, mutta minulle ei annettu tätä mahdollisuutta. Muistan kuinka pettynyt olin silloin, kun ohjelmaan pääsi kaksi muuta, jotka eivät sitä sitten loppuun asti suorittaneet. No, ikäni ei tässä kohtaa kuitenkaan liittynyt asiaan, koska nämä kaksi muuta olivat mua vanhempia. Mietin keski-iän määrettä. Mikä ikä määritellään keski-iäksi? Mitä keski-ikä tuo tuollessaan? Wikipediassa keski-ikään ...

Niille, jotka ei minusta tätä tiedä tai muista; pieni kertaus minäminäminästä: Olen siis syntynyt Tampereella keskussairaalassa. Kun olin vauva, äiti huomasi lähes heti, että en kuule. Välillä kävi niin, että sattumalta reagoin äitin tekemiin ääniin ja sitten taas kävi niin, ettei moneen kertaan tullut minkäänlaista reaktioo. Äiti puhui asiasta neuvolassa, mutta siellä oltiin vihaisia, kun omasta lapsesta yritetään tehdä vammaista tai löytää vikaa. Isäkin oli äitille vihainen. Äiti ei kuitenkaan antanut periksi ja jossain kohtaa lääkärikin sen sanoi, että "Rouva on oikeassa, tämä tyttö ei kuule". Sen jälkeen kävimme Helsingissä Kuulonhuoltoliitossa, muistan pikkutyttö-ajoilta itsekin niitä reissuja kuulontutkimuksineen. Istuin huoneessa pöydän ääressä, pöydällä oli palikoita ja lasin takana katseli täti mua ja mä katselin tätiä. Yksi tädeistä (kuulontutkijoista) oli Pirjo Nuotio, paremmin uutisankkurina tunnettu henkilö. Mun piti lyödä palikalla, kun kuulen äänen. Muistan my...

Otsikko kertoo paljon mun elämäntyylistä. Vaikka kuinka väsyttäisi, niin en vaan osaa rauhoittua, koko ajan täytyy olla monta asiaa tekeillä. No, sehän johtaa siihen, että mietin ja stressaan milloin saan minkäkin homman loppuun - tai aloitettua. Itsepä soppaani keittelen ja päätäni hajotan. ---------------- Työsuhteeni päättyi 2.8.2015. Syynä taloudelliset syyt. No, se on ihan totta, koska firmalla meni (en tiedä tilannetta nyt) huonosti, mutta perimmäinen syy juuri mun eikä jonkun toisen irtisanomiseen on se, etten suostunut laskemaan palkkaani. Ollaan me parin kaverin kanssa pähkitty sitäkin, että olen aika suoraan sanonut aina – mielestäni kuitenkin ihan rakentavasti enkä mitenkään rumasti – mikä asioissa mättää silloin kun mättää ja jopa esittänyt kehitysehdotuksia. Ehkä johtaja ei sitä ihan hyvällä sitten kuitenkaan katsonut. Koulutushalukkuutta kysellessä olin aina valmis oppimaan uutta, mutta eipä siihenkään myönteisesti suhtauduttu. Painostettiin mieluummin sellaisia, joil...

Siitä onkin tovi, kun olen viimeksi kirjottanut tähän blogiin. Kuten edellisessä kirjoituksessa kerroin, mun elämä on kovin hektistä. Tässä vuodessa ja kahdessa on tapahtunut ihan hirveästi, sekä surua että iloa. Tytöt ei asu kotona enää. Rosanna muutti Espooseen aloittaessaan Kelloseppäkoulun, Ramona muutti perässä jatkamaan lukio-opintoja Leppävaaran lukiossa. Nyt Rosanna 21v asuu kuitenkin Kangasalla n. 6 km päässä meistä ja Ramona 20v asuu lähempänä. Ramona kirjoitti tänä keväänä ja aloittaa syksyllä ammattiopinnot Tredussa. No, Rosannalla todettiin epilepsia heinäkuun alussa 2012 alkaneiden tajunnanhämärtymiskohtauksien takia. Espooseen muuton myötä hänen hoitonsa siirtyi Jorvin sairaalaan, josta ei ole kuin ikävää sanottavaa. Siellä ei ole resursseja hoitaa potilaita tarvittavalla tavalla. Näin sanottiin mulle useemman kerran. Rosanna joutui siis Jorviin huhtikuun lopulla 2013 ja kun siellä ei osattu tehdä mitään eikä tehty esim. magneettikuvausta pyynnöistäni huolimatta (ei ...

Mun elämässä tapahtuu liian paljon. En ehdi elää elämääni kunnolla. Tai kai mä ehdin ja sit väsyn. Totesin hiljattain kylläkin, että luultavasti tylsistyisin kuoliaaksi, jos ei mulla olis elukoita ja tota kuopusta, Rasmusta. Se pitää paikkansa. Vaikka mun elämä on hektistä, niin tykkään siitä. Rosanna kirjoitti ylioppilaaksi Oriveden opiston kirjoittajalukiosta ja juhlat pidettiin hyvällä menestyksellä. Sit likka kävi pääsykokeissa Espoossa Kelloseppäkoulussa (1. vaihtoehto haussa), Toholammilla artesaaniopistossa (2. vaihtoehto hopeaseppäkoulutus) sekä Ikaalisten taide- ja käsiteollisessa (3. vaihtoehto restaurointi joko huonekalu- tai rakennusrestaurointi). Pääsi sitten Kelloseppäkouluun, vähänkö äiti meinas pakahtua ylpeydestä. Tää vuosi on ollu aika rankka kaikkineen. Nyt näyttäis kuitenkin näkyvän valoa tunnelin päässä: Ropsu sai työpaikan! Revin luultavasti siitä iloa vielä pitkän aikaa. Ympyrä sulkeutuu, siitä tulee jälleen painaja. :) Työ on 3-vuorotyötä, mutta eiköhän si...

Meille on tullut uusi koira. Tai oikeastaan Ramonalle. Pitkäkarvainen venäjäntoyterrierityttö nimeltään Giga. Giga on varastanut kaikkien sydämet riiviömäisellä olemuksellaan.  T E R R I E R I  sanan varsinaisessa merkityksessä. Hyvin suurella egolla varustettu. Ei aina tajua pientä kokoaan. Gigan mielestä poikien kupeissa on aina parempaa ruokaa kuin omassa eikä siksi malttaisi omaa ruokaansa syödä lainkaan. Toki, kun ei muutakaan ole tarjolla niin syö kyllä. Giga on syntynyt 10.11.2011 Jäniksenlinnassa Gapabo's kenneliin  http://www.gapabos.net/ jossa kasvatetaan amerikanakitoja, pomeranioita ja venäjäntoyterrierejä. Toitsuja verraten vähemmän kuin muita. Gigalla on alapurenta ja se myytiin meille kotikoiraksi. Sovimme, että jos alapurenta muuttuukiin priimaksi, niin kasvattajalla on jalostusoikeus yhteen pentueeseen. Gigan piti alunperin lähteä Australiaan, mutta alapurennan takia tosiaankin jäi Suomeen ja muutti meille kotikoiraksi. Giga painoi 15-viikkoisena teh...

Ja sillä on sit ollu vuoden ajokortti ja auto. Auto on vieläkin ehjä, katollaan se ei ole käynyt, mutta ojassa on, talvella kun oli paljon lunta ;) Me ollaan huomenna siis menossa Rosannan luo viettämään sen synttäreitä kinuskikakku ja Mariannemuffinssit muassamme. Viedään samalla lisää kaakaoo ja maitoo sekä sipsiä sille. Lapsukainen on siis töissä, hoitamassa koiria ja kissaa, jo toista viikkoa. Tilasin Zooplussasta Hönölle lisää siemeniä, mineraaliorsia, ruokakuppeja sekä terraarioturvetta esim. herneenversojen kasvatukseen. Niin, ja lisäksi tilasin mahdollisesti joskus tulevalle tanskandoggivauvalle leluja, uuden röhkivän pinkin lateksipossun (kun Kaapo himoitsi edellistä pinkkiä lateksipossua, niin annoin sen sille) ja lateksisen vinkuvan pitkän poliisikoiran sekä sellasen pienen vauvalelun. Kaapokin sai uuden lateksipossun, tällä kertaa harmaan, kun se vanha on jo ihan riekaleiksi leikitty. Nyt Kaapo kuitenkin kyttää pahvilaatikkoa, missä on ne muut lelut, mm. se pinkki lateksi...

mennyt tähän asti ihan löffäillen. Läppäri sylissä sohvalla. Telkkari auki, kahvikuppi vieressä. En jaksa ryhdistäytyä :) Annan itselleni anteeksi. Yllätyin eilen; meidän Simpsonista on tullut paukkuarka! Tähän asti ei ole kukaan koiristamme ollut moksisaan ilotulituksista, mutta eilen Simo itki ja uikutti ja juoksi ovelle. Harmitti oikeen, että otin sen ulos, mutta en voinut tietää... Sit mietin mitä vuoden aikana on tapahtunut sellasta, ett se ois pelästynyt niin että paukkuherkkyys on lauennut. Eipä tullut mieleen mitään sellasta. No, mä tulin Simon kanssa sisälle, Kaapokin joutui sisälle sen takia, kun yritti napata kiinni palavista sytytyslangoista. Tuli ihan meidän Herkules-vainaa mieleen kun se juoksi jopa rakettien perässä! Tämä joulu ja uusi vuosi on herkistänyt yllättäen Elmon muisteluun. Luulen, että osittain siksi kun tämä on pitkästä aikaa ensimmäinen joulu ja uusivuosi kun meillä ei ole ollut doggia. kun viime vuonna meillä oli Pluto ja tänä vuonna ei ollut doggia oll...